Högforsin ruukin valmistamia uunin tasapintaisia ja puolipyöreitä luukkuja muurausmittoineen. Kuva: Finna/Aalto-yliopiston kokoelma.

Pönttöuuni

Uunissa rätisee palava puu, uunin kylki hehkuu lämpöä. Se tuntuu mukavalta ja kotoisalta, ainakin aluksi. Maaliskuun lopulla, kun lämmityskausi alkaa hiljaa olla lopuillaan, tunne on jonkin verran laimeampi. Se on vuoden kiertoa ja yksi osa vanhassa asumista. Sitten onkin jo aika miettiä, mistä otetaan puut seuraavaa talvea varten.

Ilmaston lämpiäminen pakottaa meidät miettimään omia energiaan liittyviä valintoja. Puulämmitys lisää pienhiukkaspäästöjä, erityisesti jos uunissa poltetaan roskaa tai märkää puuta. Toisaalta, puu voidaan laskea on uusiutuvaksi energian lähteeksi, jos puuta käytetään vähemmän kuin mitä metsät uusiutuvat.

Viime aikoina kriisitietoisuus on noussut aiempaa enemmän julkisen keskustelun aiheeksi. Ilmaston muutos ja erilaiset kriisit, sodat mukaan lukien, tulisi huomioida varautumisessa. Talo, joka lämpiää puilla ja jossa ruoka voidaan valmistaa puuhellalla, on aika pitkään toimintakuntoinen, vaikka sähkön tulo katkeaisikin. 

Fagerkullan talossa on ainakin ollut vähintään neljä peltikuorista niin kutsuttua vastavirtaista lämmitysuunia.  Ulkopinta on joko paljasta galvanoitua peltiä tai vaaleaksi maalattu. Luukusta avautuu tiilistä muurattu tulipesä vailla metallista arinaa. Savukaasut nousevat tulipesästä ylös ja kiertävät uunin poskikanavia aina tulipesän alle, josta ne johdetaan savupiippuun. Matkalla savukaasut lämmittävät ulkovaipan sisäpuolelle lappeelleen muurattua tiilikehää. 

Meillä uuneja on talon puolikkaassa puuhellan lisäksi neljä. Talvikuukausina niitä lämmitetään yleensä yhtä kerrallaan, vuorotellen.  Puita palaa talvesta riippuen noin 6-7 kuutiota. Pitkään uunilämmitys oli talon ainoa lämmitysjärjestelmä. Muutama vuosi sitten asennettiin ikkunoiden alle sähköpatterit. Ne tasaavat lämmitystä ja vähentävät vedon tunnetta. Lisäksi ne pitävät peruslämmön talossa, kun ollaan talviaikaan pois kotoa. 

Hella ja uunit ovat enemmän kuin talon historiasta kertovia koristeita, ne ovat osa talon painovoimaista ilmanvaihtoa. Jotta järjestelmä toimii kunnolla, tulee kaikkien osien olla kunnossa ja käytössä. Keittiössä hellan lämmittäminen lämmittää sisäilmaa ja hormia, joka taas tehostaa ilman poistumista tuuletuskanavaa pitkin. Korvausilmaventtiileistä sisään virtaa ilmaa, joka korvaa puun palaessa huoneilmasta poistuvaa happea.  Mikäli raitisilmaventtiilit on remonttien yhteydessä tukittu, ottaa uuni ilman sieltä mistä sen parhaiten saa imettyä, lattian raoista tai ikkunoiden välistä. 

Vanha ulos… 

Uuni on aika uusia, kun se ei enää jaksa lämmitä kunnolla. Jotkut ovat korjanneet vanhoja tulipesiä ja siten pidentäneet niiden ikää, mutta oma käsitykseni on, että aikansa palvellutta on vaikea korjata.
Uunin poskikanaviin kertyy pikeä ja nokea, joka hidastaa savukaasujen liikkumista ja eristää lämmön sitoutumista uunin tiiliin. Puita palaa enemmän ja uunin kylki viilenee nopeammin.

Purkutyö ja uuden uunin muuraus on parasta ajoittaa kesäaikaan. Uuni on pois käytöstä useamman viikon ja huone, jossa työskennellään, on parasta tyhjentää kaikesta pölyyntyvästä. Jos oikein innostuu, kannattaa samaan rupeamaan lisätä lattian, seinien ja katon maalaus.

Vanha uuni saa lähteä. Huone on tyhjennetty ja lattia suojattu pahvilla. Kuva: Jukka Järvinen

Riskimpi mies purkaa vanhan uuni parissa päivässä, mutta minulta siihen on mennyt vähän enemmän aikaa. Osin varmasti siksi, että purkamisen ohessa tiiliä ja tuhkaa joutuu kantamaan ulos.  Tulitiilistä muurattu tulipesä ja ns. tuliputki uunin keskellä hajoaa helposti. Sen sijaan peltikuorta myötäilevä tiilivuoraus vaatii enemmän suostuttelua. 

Jos syystä tai toisesta haluaa säästää vanhat peltikuoret, on homma vielä vaikeampaa. Pitkään vähällä käytöllä ollut uunin kuori oli luukun ympäriltä ruosteessa, eikä kuoren sisäpintakaan oenää näyttänyt kovin tuoreelta. Yleensä kuori kolhiintuu, kun tiiltä yrittää nitkuttaa irti. Se on kuin puoliksi irtoavaa hammasta suostuttelisi. Aluksi se heiluu vähän, sitten vähän enemmän ja lopulta se irtoaa. Sen jälkeen koko muun kerroksen irrottaminen on aika paljon helpompaa. Ja aina kun tiilikerros on irrotettu, on syytä kastella tiilipinta. Koko uunin purkamiseen kului varmaan 10 ämpärillistä vettä. Kosteana noki pölisee vähemmän ja irtoava laasti ei leviä ihan kaikkialle.

 
Osittain purettu uuni. Peltikuoren sisäpuolinen rakenne selvästi näkyvissä. Keskellä neliön mallinen tuliputki ja sen sivuilla poskikanavat ja takana piippuun johtava hormikanava. Kuva: Jukka Järvinen

Ehjiä ja suhteellisen puhtaita tiiliä kannattaa säästää 20-30 kappaletta seuraavan uunin täytteeksi. Loput noin 1500 kilon tiilisatsista joutaakin sitten johonkin muuhun hyödylliseen käyttöön. 

…ja uusi tilalle

Tiilikuoria tekee Peltityöt Kuula Oy Nummelassa. Peltikuori mitoitetaan tilaajan mukaan ja toimitusaika on muutamaa viikko, tai kiireen sattuessa pidempi. Rei’ät nuohousluukuille ja uuninluukulle voidaan leikata peltiin valmiiksi. Samoin reikä tuhkakaukalolle, jonka voi tilata samalla. Eikä kannata unohtaa uunin eduspeltiä, jonka saa oikeaan muotoon leikattuna.  

Työnsä taitava muurari tietää, kuinka paljon punaisia ja tulitiiliä sekä savi- ja tulilaastia uuniin tarvitaan. Luukun saa vanhasta tai jos uutta tarvitaan, vanhoja rakennusosia välittävästä liikkeestä. Edellisten lisäksi tarvitaan vielä jokunen metri lattarautaa ja tuhkaluukut.

Muuraus sujuu vajaassa kolmessa päivässä. Oma roolini on ollut toimia siivoojana ja nostella tiiliä muurarin ulottuville. Ja kun homma on valmis, annetaan uunin kuivua pelti auki muutama viikko. Sen jälkeen kuivumista edistetään polttamalla alkuun pesässä pieniä tulia. Vähitellen puun määrää voidaan lisätä. 

 

 
Reilut kymmenen vuotta käytössä ollut tiiliarinainen pönttöuuni. Luukku on auki ainoastaan kuvaamisen ajan. Kuva: Jukka Järvinen

Meille muuratut ensimmäiset uunit olivat perinteisiä tiiliarinauuneja. Viimeisin tehtiin metallisella rakoarinalla ja tuhkasäiliöllä. Tämä viimeisin tuntuu muita paremmalta. Veto saadaan tuhkaluukun kautta puiden alta. Uuni on helppo sytyttää ja puut palavat puhtaasti loppuun saakka. Kun tuhka kertyy omaan laatikkoon, on se myös helpompi poistaa uunista, kuin perinteisestä tiiliarinauunista.

 

Lähdekirjallisuutta:

G. E. Asp (1944) Uuninmuuraaja. Ammatinedistämislaitoksen ammattikirjoja n:o 15.  Otava Helsinki.

Savupiipun huoltaminen

Painovoimaisen ilmanvaihdon käyttö ja huolto

Tyyppitalojen ominaispiirteiden vaaliminen

Fagerkullan punamullan ja puutarhojen sävyttämän työläiskylän katseenvangitsijoita
ovat 1920-luvulla rakennetut tyyppitalot. Ryhdikkäät kuuden perheen työläisasumukset
ovat satavuotisen elinkaarensa aikana ehtineet palvella monien ikäpolvien ja perhekuntien
asuintarpeita ominaislaatuaan menettämättä. Ne muuttuivat kivuttomasti myös viihtyisiksi
nykykodeiksi 1980-luvun suojeluprosessin myötä.

Pihamaiden suojelu

1920-luvulla rakennettujen kortteleiden pihamaat ovat edelleen aitaamattomia,
jollaisiksi ne suunniteltiin lähes sata vuotta sitten. Asukkaiden yhteistyön ansiosta
vanhojen yhteispihojen avoin ilme on jäljellä siitä huolimatta, että ensimmäinen
asemakaava jakoi puutarhat ja talousrakennukset 2-4 tontin alueelle. Myös vuoden 1985
asemakaavassa suojeltu puutarhojen istutusjärjestys on säilynyt suhteellisen hyvin.

Korjaaminen ja rakentaminen

Fagerkullan yksityisomistukseen myytyjen talojen käytännön suojeluprosessi on
kertomus yhdessä oppimisesta. Sen seurauksena varsin kirjavasta
uudisasukasjoukosta kasvoi yhteisö, joka kykeni sopimaan yhteisistä linjauksista
käytännön suojeluratkaisuissa. Niistä tärkeimpiä oli julkisivujen maalaus perinteisellä
punamullalla, alkuperäisten ikkunoiden ja muiden julkisivuosien säilyttävä korjaus
sekä tarpeen vaatiessa ullakon vanhojen kattoikkunoiden hienovarainen
suurentaminen.