Oman kodin maalari
Vuosisatojen saatossa kestäviksi todetut menetelmät toimivat yhä tänäkin päivänä. Myrkyttömät maalit, jotka eivät sisällä kuin itse lisättyjä aineita, ovat turvallinen valinta, mutta niiden valmistamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja eri materiaalien ymmärrystä. Se ei tarkoita, etteikö kuka tahansa pystyisi niitä valmistamaan tai käyttämään.
Värin menekkiä on aika hankala suoralta kädeltä arvioida ja maalauskertojen määrä vaihtelee valittujen väripigmenttien mukaan. Kun käytetään luonnon väripigmenttejä, on hyväksyttävä niiden erilaiset ominaisuudet. Jotkut värit ovat kerralla peittäviä ja niillä saa helposti aikaiseksi tasaista pintaa. Toiset värit taas tuntuvat paakkuuntuvan, eikä väri peitä kunnolla, vaikka maalaisi pinnan useampaan kertaan. Toisin on maalikaupan tuotteiden kanssa: niissä pigmentit ovat tasalaatuisia synteettisiä värejä, joita voi helposti sekoitella koneella. Itse tehty on kuitenkin itse tehtyä ja useimmiten maalaaminen on aika paljon edullisempaa kuin niillä valmiilla tuotteilla.
Liima ja liimaväri
- Munatempera seinämaalina
- Punamultaa
- Petrooliöljymaali
- Tervamaali
Liima
Liima on amorfista ainetta, joka ei liukene vaan turpoaa kylmässä vedessä. Liimana voi käyttää liivatetta, helmi- tai jänisliimaa. Kyseessä on eläinperäinen proteiiniliima, jota voidaan kutsua myös kölninliimaksi, luuliimaksi tai nahkaliimaksi. Se valmistetaan kaikenlaisista eläinten luista ja nahkaliima nahkateollisuuden jätteistä ja kalaliimaa kalojen ilmarakkoja keittämällä. Raaka-aineet uutetaan rasvattomiksi ja kalkkiaines poistetaan. Materiaali pestään, höyrytetään ja haihdutetaan kuivaksi. Liian pitkään keitetty kuivaliima menettää kimmoisuutensa ja muuttuu hauraaksi. Erittäin puhdasta liimaa nimitetään gelatiiniksi. Niin kutsuttu jänisliima on alun perin ranskalainen erittäin vahva liimalaji.
Nahkaliiman sitovuus on parempi kuin luuliiman. Kalaliimaa käytetään lasinkultauksessa lehtikullan sitomiseen. Hyvän liiman tunnistaa siitä, että se turpoaa huonoa paremmin. Liimaa on käytetty huonekaluliimana vuosisatoja ja taidemaalauksessa sitä käytetään edelleen maalauskankaiden liimaamiseen ja osana perinteistä pohjustetta.
Eläinliimojen lisäksi voidaan käyttää myös kaseiiniliimaa, jota syntyy maidosta juuston valmistuksen yhteydessä poistamalla rasva. Liimaliuoksen valmistuksessa vesi tulee tehdä alkaliseksi, jotta kaseiini liukenee siihen. Joissain tapauksissa liimana voidaan käyttää myös kasvisperäisiä liimoja, esimerkiksi tärkkelysliimaa. Näistä kummastakaan minulla ei kuitenkaan ole sen tarkempaa kokemusta.
Liian imevälle pohjalle liimaus toimii eristeenä. Sen päälle tehtävä maalaus ei imeydy niin paljoa kuin jos maalauttaisiin ilman liimausta. Jos seinä on tarkoitus tapetoida, voidaan liimaa käyttää samaan tapaan vähentämässä liisterin imeytymistä pohjaan.
Eläinliimaliuos
- (Akke Kumlienin ohjeen mukaan)
- 50-70 g eläinliimaa
- 1 litra vettä
Liimana voi käyttää liivatetta, helmi- tai jänisliimaa. Kyseessä on eläinperäinen proteiiniliima, jota voidaan kutsua myös kölninliimaksi, luuliimaksi tai nahkaliimaksi. Liivate on tarkoitettu elintarvikekäyttöön ja on siksi puhtaampaa kuin muut mainitut liimat. Kilon paketti kölnin- tai jänisliimaa maksaa 20-55 € riippuen hankintapaikasta. Liima säilyy kuivana pitkään, mutta veteen liotettuna se tulee käyttää parin päivän sisällä.
Yön yli turvotettu liimaliuos lämmitetään vesihauteessa. Liuosta ei saa lämmittää liikaa, koska liiman teho katoaa keitettäessä. Sopiva lämpötila voidaan todeta sormella koettaen: liima tuntuu kuumalta, muttei vielä polta sormia, noin 50-60 celsiusastetta.
Lämmitettäessä liima sulaa veteen. Vesihauteessa liima säilyy melko pitkään juoksevana, mutta jäähtyessään muuttuu hyytelöksi. Liima on käyttökelpoista jonkun vuorokauden, mutta alkaa pikkuhiljaa menettää liimaavuuttaan ja mädäntyä. Siksi liimaa ei kannata valmistaa enempää kuin on kerralla tarpeen.
Liimaväriä tai -maalia
Oma maalarini -kirja esittelee liimamaalin, joka sisältää runsaasti veteen liotettua liitua, väripigmenttiä ja liimaa. Kuivuessaan liitu vaalentaa värisävyä huomattavasti ja väriä kannattaakin testata ennen suuremman pinnan maalaamista.
Liimamaali on vanha sisätilojen seinä- katto- ja muurimaali. Parhaiten se sopii paperipohjalle. Se soveltuu myös kuivan puupinnan maalaamiseen. Liimamaali on kuivan sisätilan maali, mutta Maire Heikkisen mukaan monissa vanhoissa kylmillään olevissa kirkkotiloissa liimamaali on säilynyt hyvänä jopa vuosisatoja.
Liimaväri vaatii muovittoman, rasvattoman kuivan pohjan. Imevä puukuitulevy tai pinkopohja voidaan pohjustaa ohuella liimaliuoksella pariin kertaan ennen maalausta.
Liimavärimaali
- 5 litraa vettä
- 10 kg litujauhoa
- 250 g – 350 g kuivaliimaa
- pigmenttejä tarpeen mukaan
Edellisenä päivänä lisätään liitujauho veteen. Vettä tulee olla niin paljon, että koko liitumäärä kastuu. Lisäksi kuivaliima liotetaan ja turvotetaan pienessä määrässä kylmää vettä.
Seuraavana päivänä liima sulatetaan vesihauteessa niin että se muuttuu juoksevaksi. Liima kaadetaan vähitellen sekoittaen liidun joukkoon. Lopuksi seokseen lisätään pigmentti. Liimaväri peitto on 10 litralla väriä noin 20 neliötä pintaa materiaalista riippuen.
Oma versioni liimaväristä on väriltään intensiivisempi ja hivenen yksinkertaisempi. Maaliin tarvitaan veden lisäksi pigmenttiä ja liimaa.
Liima valmistetaan sekoittamalla 50-80 grammaa kuivaa liimaa litraan vettä. Liima-aineen määrää ei kannata liioitella, ettei liimasta tule liian paksua ja halkeilevaa. Liima-aineen annetaan turvota kylmässä vedessä muutamasta tunnista puoleen vuorokauteen. Sen jälkeen liimaa lämmitetään 40-55 asteen lämpötilaan. Jos lämpötila on liian korkea, menettää liima sitovuutensa. Lämpötilan mittaamiseen voi käyttää lämpömittaria, mutta yhtä hyvin seokseen voi uittaa sormen. Jos sormi palaa, on seos liian kuumaa ja liima pilalla. 55 astetta tuntuu kuumalta, mutta sormea pystyy vielä pitämään seoksessa. Liiman koostumus on sopiva, kun se tuntuu sormien välissä liimamaiselta.
Liimaväriä varten haluttu väri on hyvä liuottaa puhtaaseen veteen. Näin syntynyt väripasta kaadetaan liiman sekaan siivilän tai vaikka sukkahousujen läpi. Näin mahdolliset väripaakut eivät pääse valmiiseen liimaväriin.
Pigmenteiksi sopivat melkein mitkä tahansa veteen sekoittuvat väriaineet. Kaikki värit eivät liukene kuitenkaan veteen. Väripigmenttejä voi sekoittaa keskenään ja vaalentaa valkoisella pigmentillä. Tarvittaessa väriin voidaan sekoittaa liitua tai kipsiä täyteaineeksi, mutta se ei ole välttämätöntä.
Pigmenttiä ja liimaa kannattaa varata enemmän kuin mitä menee arvioituun liimavärimäärään. Jos maali loppuu kesken, voidaan sitä tehdä sitten lisää.
Meillä liimaväriä on käytetty seinämaalauksessa ja jälki oli kauniin tasainen ja jälki pastellimaisen pehmeä. Pikkuhiljaa maalipinta kuitenkin liituuntui ja alkoi irrota, jo siihen koski. Liima ei enää pitänyt pigmenttiä kiinni pinnassa. Seinän olisi voinut maalata uudelleen samalla reseptillä ja pienemmällä pigmenttimäärällä. Yksi maalauskerta olisi varmaan riittänyt. Päädyimme kuitenkin vaihtamaan sideaineen paremmin kulutusta kestävään temperaan.
Liimaväri soveltuu erinomaisesti sisäkattojen maalaamiseen. Kattoon ei kosketa, eikä sitä yleensä tarvitse myöskään kaiken aikaa pestä. Valkoisista pigmenteistä sinkkivalkoinen on kellertävää ja titaanivalkoinen taas puhtaamman valkoista. Molemmat värit ovat myrkyttömiä ja esimerkiksi titaanivalkoista käytetään myös hammastahnassa. Valmis maalattu pinta on mattavalkoinen liitumainen. Aiemmin maalaamaton pinta tulee yleensä maalata vähintään kahteen kertaan.
Yksinkertainen liimaväri
- 50-80 g kölninliimaa
- 1 l vettä
- väripigmenttiä
Temperaa
Temperaa voidaan valmistaa kananmunista ja öljystä, vahasta tai kaseiinista. Itselleni tutuin on munatempera. Olen maalannut sillä sekä tauluja että seiniä ja molempiin se soveltuu erinomaisesti. Tämä emulsiomaali on notkeaa ja juoksevaa. Se muodostaa ohuen elävän ja läpikuultavan kerroksen, jossa maalaussiveltimen vedot jäävät näkyviin. Temperamaali vaatii yleensä vähintään kaksi maalauskertaa ja kuivumisen niiden välillä. Kuivuttuaan munatemperamaalipinta on puolihimmeä ja kestää hyvin kostealla pyyhkimistä.
Maalaus sujuu nopeasti ja on suhteellisen kevyttä. Eniten aikaa on mennyt sopivan värisävyn valitsemiseen. Noin 40 x 50 cm kokoisille papereille tehtyjä värikokeita tarvittiin olohuoneen seinää varten yli 30 kappaletta. Sävyjä vertailtiin luonnonvalossa ja illalla keinovalon kanssa.
Meillä on tällä hetkellä neljän huoneen seinät maalattu munatemperalla. Pohjaksi sopii pinkopahvi, paperitapetti tai vaikka kipsilevy. Öljymaalin tai lateksin päällä munatempera ei tule kunnolla pysymään.
Olohuoneen maalaamiseen meni noin 4 litraa temperamaalia. Seiniä on noin vajaat 50 neliömetriä. Seinässä oli paperitapetti ja se maalattiin kahteen kertaan. Ensimmäisellä maalauskerralla enemmän imevälle pohjalle maalin menekki on suurempaa.
Maalarin kädenjälki kannattaa pitää aika samanlaisena. Valmiiksi maalatussa väripinnassa näkyvät kerrokset ja siveltimen jälki. Se tekee maalipinnasta elävän, mutta paljasta myös maalarin virheet.
Valmis maali säilyy muutamia päiviä. Jos maalaaminen ei onnistu kerralla, kannattaa maalata seinä loppuun, ellei pysty maalaamaan koko huonetta. Seuraavaa maalauskertaa varten tehdään uusi erä maalia. Pensselit pestään mäntysuovalla ja lämpimällä vedellä. Yleensä niihin jää sen verran vernissaa, että ne kovettuvat. Viikon päivät pestyt välineet säilyvät käyttökelpoisina, kun ne laittaa kosteana tiiviisti muovipussiin. Lattialle tippuvat maaliroiskeet kannattaa pyyhkiä tuoreeltaan pois, kuivunut temperaväri on melko tiukassa.
Munatempera
- 1 osa kanamunia
- 1 osa keitettyä pellavaöljyä eli pellavaöljyvernissaa
- 1-2 osaa vettä
- väripigmenttiä
Kun maalia tehdään isompi erä kannattaa rikotut kanamunat siivilöidä esimerkiksi sukkahousun läpi. Sekaan vatkataan saman verran pellavaöljyvernissaa. Ja lopuksi seos laimennetaan vedellä. Väripigmentin voi liuottaa veteen ja siivilöidä emulsion sekaan.
Väripigmentti painuu maaliastian pohjaan ja sitä on syytä sekoitella maalaamisen aikana. Toimivaksi havaittu työtapa on sekoittaa maalia voimakkaasti ja kaataa siitä sitten erä pienenpään kädessä pidettävään astiaan. Astian annetaan seisoa hetken aikaa, kunnes pigmentti painuu astian pohjalle. Sen jälkeen pinnalta kaadetaan ohuempaa maalia takaisin suurempaan astiaan, jolloin saadaan vähän paksumpaa ja pigmenttipitoisempaa maalia.
Punamullan sävyistä mutta minkä väristä?
Kun puhutaan punamullasta – muussa kuin poliittisessa merkityksessä – on aika epäselvää, mistä väristä tarkalleen ottaen puhutaan. Punamulta kun ei ole määritelmä värisävystä. Värin valinta on hyvin henkilökohtaista ja koska se on pitkälle makuasia, voidaan siitä kiistellä loputtomiin. Oman lisänsä värikysymykseen tuo värin suhteellisuus. Riippuu valaistuksesta ja rinnakkaisista väreistä, miltä joku tietty väri näyttää. Lopputuloksen kannalta toinen olennainen kysymys on, käytetäänkö sideaineena lateksia, vai perinteistä ruisjauhoista keitettyä liisteriä.
Saksalaistaustainen Josef Albers (1888-1976) teki merkittävän elämäntyön taidemaalarina ja väriopettajana Bauhaus-koulussa Saksassa ja Black Mountain Collegessa Yhdysvalloissa. Kirjassaan Värien vuorovaikutus hän antaa hyvän esimerkin. Kun 50 kuulijalle sanoo punainen, on meillä 50 toisistaan poikkeavaa mielikuvaa siitä, minkälainen punainen on kyseessä. Ja vaikka mielikuvaa rajattaisiin sanomalla Coca-Colan punainen, ajattelisivat kuulijat silti useita erilaisia punaisen sävyjä. Ja vaikka kuulijoille näytettäisiin tätä valittua punaista, ei voida olla vieläkään varmoja, että kaikki näkevät värin samanlaisena.
Punainen väripigmentti on useimmiten rautaoksidia eli hapettunutta rautaa tai ruostetta. Se on peittävä ja kestävä ja pääosin myrkytön väriaine. Vaikka väri onkin punaista, vaihtelee värisävy heleästä punaisesta tummaan ruskeanpunaiseen. Väripigmentti voi sävynsä tai alkuperänsä perusteella olla venetsianpunaista, italianpunaista tai englanninpunaista.
Suomessa tunnetaan myös faluninpunainen, Falu Röd. Jo nimen perusteella voi arvata sen tulevan Ruotsista Falunin alueelta. Ja senkin väripigmentin sävy on vuosikymmenten saatossa vaihdellut. Myös okraväri keltamulta kuuluu rautaväreihin ja sitäkin on käytetty keittomaalin värinä.
Yleisesti voidaan sanoa rannikkoseudulla käytetyn enemmän Falunin punaista ja sisämaassa italianpunaista väriä. Fagerkullan punamullatuista taloista löytyvät kuitenkin kaikki värit italianpunaisesta englanninpunaiseen ja faluninpunaiseen. Jos edellisestä huoltomaalauksesta alkaa olla jo reilusti aikaa, voi olla vaikea tarkasti sanoa, mikä on edellinen tai alkuperäinen väri.
Eri pigmenttien hinnat ja saatavuus vaihtelevat. Edullisimmasta päästä italianpunainen ja tummempi faluninpunainen, joiden hinta 25 kg:n erässä on hivenen alle 90 euroa. Edellisiä kirkkaampi oksidipunainen maksaa 25 kg:n erässä yli 180 euroa ja Uulan Rautaoksidipunainen (460) liki 310 euroa, millä on jo vaikutusta keittomaalin hintaan. Keltamultaa saa myös 25 kg:n erissä ja sen hinta on suurin piirtein edullisempien punaisten kanssa samoissa. Teollisessa värinvalmistuksessa käytetään useita synteettisiä väriaineita, koska ne ovat helpompia käsitellä kuin luonnon pigmentit.
Mikä väri seinässä on?
Ennen kuin rynnätään ruispuuroa keittämään kannattaa tutkia, mikä on aiemmin maalattu värisävy. Turvallisin valinta on maalata samalla pigmentillä. Talon väri ei silloin muutu. Laajemmin katsoen väri voisi sointua myös lähialueen talojen väreihin. Naapurin seinäväri saattaa selvitä kysymällä, ellei sitä pysty suoraan sävyn perusteella päättelemään. Vaikka Fagerkullan talot näyttävät äkkiseltään samanlaisilta, on yksityiskohdissa pientä poikkeamaa. Miksei sitten vaihtelua soisi löytyvän seinien väreistäkin.
Tarkka värisävy kannattaa testata etukäteen kokeilemalla ja sävyttämällä. Väripigmenttejä voi tilata pikkupurkeissa. Värejä voi mitata lusikalla ja sekoittaa liimaan tai ruispuuroon. Sillä sitten sivellään laudan pätkä ja annetaan sen kuivua. Laudan taakse kannattaa kirjoittaa muistiin, mistä pigmentistä tai pigmenttiseoksesta on kyse, ei mene arvailuksi. Jos seinä on aiemmin keittomaalilla maalattu, vaikuttaa vanha väri osaltaan tulevaan sävyyn.
Meidän talomme huoltomaalin väriksi valikoitui englanninpunaisen ja faluninpunaisen sekoitus. Englanninpunainen oli liian kirkasta ja faluninpunainen taas sellaisenaan liian ruskea ja tumma. Se tuntui sointuvan lähialueen muiden talojen värien kanssa aika hyvin yhteen.
Keitto, liete- tai vesimaali
Aito punamultamaali valmistetaan perinteisen reseptin mukaan ruisjauhoista, vedestä, rautavihtrillistä ja väripigmentistä. Oman talomme huoltomaalaukseen käytettiin 100 litraa maalia. Aluksi laskettiin 65 litran riittävän, mutta maali loppui kesken.
Maalin loputtua kesken alettiin ihmetellä syytä. Syyksi epäiltiin seinän rimalaudoitusta ja rimojen kanttien unohtamista talon pinta-alalaskelmassa. Metrin matkalle mahtuu 8 rimaa, joista jokainen lisää maalattavaa pinta-alaa 4 cm verran. Kaiken kaikkiaan yhdelle seinille tulee lisää pituutta 20 metriä ja neliöitä liki 80. Jos rimat huomioiva laskelmani pitää edes suurin piirtein paikkaansa, riitti maalilitra rimat mukaan lukien vähän yli 3 neliömetrille.
Itse tehtynä maali on kohtuullisen halpaa. Samalla vaivalla sitä valmistaa hivenen yli tarpeen. Kovimmalle paahteelle joutuvan etelään antavan seinän voi maalata kahteen kertaan, eikä maalin kanssa tarvitse pihistellä. yli jäävä maali ei kuitenkaan säily käyttökelpoisena kovin pitkään. Suolan lisäys (pari kourallista) säilyttää maalia ehkä seuraavaan viikkoon, mutta seuraavaan kesään en sitä säilöisi. Ruisliisteri menettää sitovuuttaan ja saattaa myös pilaantua, vaikka siihen lisäisi säilöntäainettakin.
Resepti
Panu Kailan ohjeen mukaan 200 litran tynnyriin lisätään 150 litraan vettä, johon sekoitetaan ensin vihtrilli, sitten ruisjauhot ja lopuksi väripigmentti. Ohje on Kailan Kevät toi maalarin -kirjasta, jossa muistutetaan saman tekijän aiemmin ilmestyneessä Talotohtori -kirjassa ja sen ensimmäisessä painoksessa olevasta mittasuhdevirheestä. Virhe on korjattu toiseen painokseen. Sama ohje löytyy myös museoviraston keittomaali-korjauskortista, tosin pellavaöljyvernissalla ja suolalla terästettynä.
Keittomaali 200 l tynnyriin
- 150 l vettä
- 6 kg rautavihtrilliä ts. rautasulfaattia
- 12 g hienoja ruisjauhoja
- 25 kg väripigmenttiä
Vihtrilli sekoitetaan kylmään veteen ja keitetään, kunnes se on sekoittunut. Jauhot eivät paakkuunnu, jos ne vispataan kylmään veteen ja se sitten sekoitetaan vihtrilliveteen. Vanhoissa ohjeissa, kuten esimerkiksi Oma maalarini -kirjassa, keittoaika on reilu puoli tuntia. Panu Kaila suosittelee jopa 2-3 tunnin keittoaikaa.
Paksuuntuva puuro tuppaa porisemaan ja kuohumaan helposti. Siksi astiassa saa olla reilusti tilaa. Sekoittaminen myös vähän hillitsee puuron kuohumista. Väripigmentti kannattaa sekoittaa mukaan puuroon vasta kun puuro alkaa olla valmista. Maalin valmius voidaan testata kastamalla siihen puupala, joka kuivataan. Jos maali on valmista kuivasta maalipinnasta ei tartu väriä käteen. Jos väri vielä tarttuu, kannattaa puuron vielä hautua.
Meillä ruispuuro esikeitettiin hauduttaen paritalon kahdella puuhellalla maalarimestari Kalevi Järvisen ohjetta mukaillen. Kahden talouden kaikki kattilat taisivat olla käytössä. Jokaista kattilaa sekoiteltiin vuoron perään, jottei puuro palanut pohjaan ja pilannut maalia. Lopuksi koko puuromäärä kaadettiin isoon pataan, jonne vihtrillivesi ja väripigmentti lisättiin. Väripigmentti ei muutu keitettäessä, mutta sitä kannattaa sekoitella sen aikaa, että väri sekoittuu kunnolla puuroon.
Vernissalla vai ilman
Joissain ohjeissa kehotetaan lisäämään maaliin pellavaöljyvernissaa eli maaliöljyä 5-10 %. Se voi olla perusteltua, jos maalattava pinta on painekyllästettyä tai aiemmin maalattua ja vanhasta maalista puhdistettua. Pellavaöljyvernissa muuttaa maalin emulsiomaaliksi tai vatkomaaliksi.
Vernissan lisääminen kasvattaa maalin hintaa. Viiden tai kymmenen prosentin lisäys tarkoittaa 7,5–15 litran annosta. Se kasvattaa maalin hintaa noin 50–100 eurolla. Jos vernissaa lisätään, kannattaa sen kanssa olla tarkkana. Vernissa on itsesyttyvää, ja rätit ja paperit, joihin sitä on läikkynyt, saattavat syttyä itsestään palamaan. Ne kannattaa polttaa saman tien maalitynnyrin alla.
Itse tehtyä vai kaupan hyllystä
Punaisella pigmentillä värjätty ja vihtrillillä terästetty ruispuuro on melko turvallinen maali. Syödä sitä ei kuitenkaan kannata. Pöliseviä ruisjauhoja ja värijauhetta käsiteltäessä kannattaa käyttää hengityssuojainta, vaikkeivat aineet sinällään kovin vaarallisia olekaan. Vihtrilli eli rautasulfaatti on haitallista nieltynä ja voi ärsyttää silmiä ja ihoa. Veteen sekoitettuna aineet eivät enää pölyä, eikä ole vaaraa saada aineita keuhkoihin. Kuuma ruispuuro polttaa, joten suojakäsineet, pitkähihainen paita ja miksei suojalasitkin ovat paikallaan sitä sekoitellessa.
Vuonna 2022 tuon reseptin mukaisen noin 150 litran maalierän tarvikkeiden hinta on karkeasti arvioiden noin 140 euroa. Pellavaöljyvernissan lisääminen nostaa maaliannoksen hintaa. Sen lisäksi tarvitaan tietysti vettä ja tynnyri, siveltimiä ja telineitä, mutta myös hivenen vaivaa ja uskallusta.
Vertailun vuoksi 140 eurolla saa valmista Uulan keittomaalia tai Falu Rödfärgin punaista punamultamaalia vajaat 20 litraa. 150 litran määrä valmista keittomaalia maksaa liki 400 euroa. Valmiiden maalien menekki on suurin piirtein samaa luokkaa itse valmistetun kanssa.
Itse tehty maali valmistetaan perinteisesti ruispuuroon, kun taas valmiit keittomaalit on yleensä valmistettu vehnäjauholiisteristä. Syynä voi olla vehnäjauholiisterin parempi säilyvyys. Valmiissa keittomaalissa on mukana homeenesto- ja säilöntäaineita parantamassa maalin säilyvyyttä. Molempien on tunnistettu aiheuttavan herkistymistä ja sitä kautta terveysriskin. Valmiiden maalien käyttöturvallisuustiedotteista löytyy listaus niiden sisältämistä haitallisista aineista.
Toinen juttu ovat sitten vesiliukoiset punamaalit, jotka voivat olla latekseja ja ovat punamultaa lähinnä värisävynsä osalta. Keittomaali imeytyy osittain puuhun jättäen mattamaisen himmeän pinnan, kun taas lateksi muodostaa puun pintaan kiiltävän kalvon. Jos päätyy maalaamaan lateksilla, tulisi puun olla mahdollisimman kuiva, koska kosteus ei pääse maalin alta haihtumaan.
Lateksilla maalaaminen voi vaikuttaa helpolta vaihtoehdolta. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että seuraava maalauskerta tulee tuottamaan sitäkin enemmän työtä. Ja vaikka väri olisikin haluttu punainen, on ero aitoon punamultaan melkoinen.
Maalarin käden jälki
Talon maalaaminen on melkoinen urakka. Maalattavaa pintaa kun satoja neliömetrejä. Siihen ei kannata lähteä hätiköiden tai yksinään, ellei sitten nauti sellaisesta työstä.
Maalaaminen kannattaa aloittaa varjon puolelta ja seurailla auringon kiertoa pysytellen koko ajan varjon puolella. Ilma saa olla kostea, puolipilvinen ennemmin kuin täysaurinkoinen. Eteläseinä kannattaa maalata kahteen kertaan, aurinko kuluttaa maalia siellä kaikkein voimakkaimmin.
Maalaustaiteessa maalarin käden jälki on keskeisessä roolissa, mutta kyllä se näkyy, vaikka maalattaisiin seinääkin. Kuvataiteilija ja Aalto yliopiston väriopin opettaja Harald Arnkil viittaa 1500-luvun Venetsiaan ja siellä kehittyneeseen näkemykseen maalauspinnan, sen tekstuurien, kerrosten ja siveltimen rytmien merkitystä osana luomisvoimaa. Valitettavasti seinämaalauksessa se näkyy yleensä selvimmin silloin, kun maalari ei ole työstään erityisesti nauttinut. Jälki on pahimmillaan suttuista, tempoilevaa ja väriä on roiskunut vähän sinne ja tänne.
Ja sitten maalaamaan…
Sahatulle tai höylätylle raakapuulle voidaan maalata suoraan ilman sen suurempia esikäsittelyitä. Jos rakennus on aiemmin maalattu punamullalla, eivät esivalmistelut silloinkaan ole kovin työläät. Harjataan maalattava pinta puhtaaksi irtoroskista. Vanha punamulta on hyvä pohja. Yleensä se on ehtinyt jo kulua ja uusi maalikerros sitoo vanhan värin uudestaan seinään.
Jos maalattavalla pinnalla on vanhaa öljymaalia tai lateksia, ei keittomaalilla maalaaminen ainakaan kovin hyvin onnistu. Vesiliukoinen keittomaali ei tartu öljyiselle pinnalle. Lateksi muodostaa puun pinnalle kalvon, johon keittomaali ei myöskään tartu. Kaikki vanha maali tulisi poistaa mieluiten mekaanisesti kaapimalla. Se moninkertaistaa työhön tarvittavan ajan.
Maalaamisen voi aloittaa lämpimällä maalilla. Homma sujuu parhaiten isoilla siveltimillä ja paksulla kertasivelyllä. Seinä kannattaa maalata kerralla valmiiksi ja pitää tauko sen jälkeen. Näin vältetään mahdollisilta raidoilta.
Jos maalaaminen jää kesken, kannattaa paksuuntunutta maalia lämmittää seuraavan päivän aamuna ennen maalauksen aloittamista. Jos maalia on tarpeen säilyttää pidempään, kannattaa maaliin sekoittaa pari kourallista suolaa. Pidempää säilyttämistä varten Kaila suosittelee lisäämään Atamonia tai jotain muuta elintarvikkeiden säilöntäainetta. Mutta on parempi pyrkiä käyttämään maali saman tien.
Kun työ on valmista, pensselit voi pestä mäntysuovalla ja vedellä, mutta yleensä maali tarttuu pensseleihin niin hyvin, että jatkossa niistä irtoaa punaista. Tuoreet maalitahrat lähtevät vaatteista vedellä. Kuivuneena se on vaikeampaa irrottaa. Eikä maalaustalkoisiin muutenkaan kannata pukeutua parhaimpiinsa.
Ja jotta homma onnistuu ja hyvä työvire pysyisi yllä, on talkooisännän syytä varata talkooväelle vakuutuksen lisäksi myös riittävästi ruokaa ja juotavaa.
Talon valkoiset pielilaudat
Fagerkullan puutalojen nurkkia ja ikkunan pieliä korostavat valkoiset pielilaudat. Kuistit ovat myös suurelta osin valkoisella maalattuja. Tehtaan piipusta vuosikaudet ympäristöön levinnyt noki ja pienhiukkaset tuppaavat värin likaamaan ja aika ajoin talo kaipaa kirkastusta. Mikä lienee alkuperäinen valkoinen maali ja väri?
Vanhasta maalipinnasta voi jonkin verran päätellä, mistä maaliaineesta on kyse. Liituuntuva väripinta kertoo malin todennäköisesti olevan öljymaalia. Palkeina irtoava väri taas on todennäköisesti muovimaalia, lateksia.
Irtoavaa maalia voidaan polttaa, mutta nenää ei kannata tunkea palavan maalin ylle, savu voi olla myrkyllistä. Melko epätodennäköistä on, että mistään löytyy enää maalarin jättämiä maalipurkkeja, joiden kyljestä arvoitus voisi ratketa.
Maalin analysointi ole helppoa ammattilaisellekaan, erityisesti jos maalia on useampi kerros päällekkäin, eikä talon huoltokirjaa ole. Maalista voidaan irrottaa näytekappale, joka voidaan toimittaa maalitehtaalle analysoitavaksi. Analyysi maksaa suurin piirtein 250 €. Fagerkullan väreistä en tiedä ainoatakaan analyysiä tehdyn.
Öljy- vai petrooliöljymaali
Maali on ainakin aluksi ollut öljymaalia. Se sisältää pellavaöljyä ja siihen hierrettyä väripigmenttiä. Öljymaalin hyviin puoliin kuuluu sen miellyttävä maalattavuus. Väri ei haise kuin pellavaöljyltä. Se on liukasta ja sivellin liikkuu keveästi. Maalikerros jää helposti melko ohueksi. Perinteinen öljymaali myös vanhenee tasaisesti ja uusintamaalauksen aikaan se mitä maalista on jäljellä, irtoaa melko hyvin. Ulkokäytössä pellavaöljymaalin sanotaan homehtuvan helposti. Tämä koskee erityisesti vaaleita sävyjä.
Vuosien saatossa vanhan öljymaalin päälle voi olla maalailtu yhdellä jos toisellakin maalilla. Öljymaalin päälle voi maalata uudelleen öljymaalilla tai petrooliöljymaalilla. Tarttuvuutta voi parantaa pesemällä pinnan kidesoodaliuksella. Likaiselle pinnalle kidesoodapesu voi olla riittävä toimenpide ja maalausta voi siirtää tuonnemmaksi.
Petrooliölymaalia pidetään melko hyvänä valintana, jos alla olevasta maalista ei ole ihan tarkkaa selkoa. Irtoava maali kaavitaan ensin pois. Maali on melko peittävää, jolloin yksi maalauskerta riittää. Jälki on hivenen mattamaista ja se sopii hyvin keittomaalin kaveriksi. Valopetrooli haihtuu osittain ja maalipinta haisee melko voimakkaasti, joten maalia ei kannata käyttää sisätiloissa.
Petrooliöljymaali sisältää nimensä mukaisesti pigmentin ja pellavaöljyvernissan lisäksi valopetrolia. Vernissan ja valopetroolin välinen suhde vaihtelee, turvallinen valopetroolimäärä lienee maksimissaan 30 %. Maalia on saatavana useamman valmistajan sekoittamana. Vajaa kolme litraa maksaa (vuonna 2022) noin 65-70 €.
Maalin voi tietysti sekoittaa myös itse pellavaöljyvernissasta, valopetroolista ja väripigmentistä. Nykyisistä valkoisista väripigmenteistä sinkkivalkoinen on kestävä ja hometta estävä valinta. Kalevi Järvinen suosittelee kuitenkin valkoiseksi vaaleamman sävyistä titaanidioksidia. Perinnemestari muistuttaa, että sen tulee soveltua ulkomaalaukseen eli olla UV-suojattua. Reilun 6 litran erän sekoittaa alle 50 eurolla, 3 litraa maalia saa 25 euron hintaan. Eli tässäkin itse tehty maali on aika paljon halvempaa kuin kaupan valmis tuote. Meillä mentiin kuitenkin kaupan maalilla.
Kalevi Järvisen petrooliöljymaali
- 7 osaa (70 % ) pellavaöljyvernissaa
- 3 osaa (30 % ) valopetroolia
- 1,4-1,8 kg/litra kuivaa väriainetta
Valkoiseen suositellaan sekoittamaan litraa kohden 1,6-1,8 kg titaanidioksidia.
Meillä parikymmentä vuotta sitten petrooliöljymaalilla maalattu kuisti on jonkin verran tummunut. Maali on kuitenkin pysynyt pinnassa hyvin. Tummumisen syynä en pidä maalia, vaan naapurissa toimivaa valimoa.
Lyijyvalkoista?
Yksi parhaista valkoisista väreistä on antiikin ajoista ollut lyijyvalkoinen. Yhdysvalloissa ennen vuotta 1940-rakennetuissa taloissa maali on sisältänyt lyijyä liki 90 % varmuudella. Se johtuu lyijyvalkoisen erinomaisista ominaisuuksista, sen peittävyydestä, pysyvyydestä ja nopeasta maalin kuivumisesta. Hivenen huonommaksi ominaisuudeksi voisi sanoa väripigmentin myrkyllisyyttä.
Suomessa lyijyvalkoisen käyttö kiellettiin sisätiloissa Maire Heikkisen mukaan jo vuonna 1929. Ulkomaalauksessa väri oli sallittu vuoteen 1993, jonka jälkeen sitä on saanut käyttää enää taideteosten ja historiallisten rakennusten kunnossapidossa. Maaleissa lyijyvakoista on käytetty vähäisinä määrinä vuoteen 1972 saakka.
Museoviraston öljymaali-korjauskortissa vuodelta 2000 lyijyvalkoisen yleinen käyttö ja värin myrkyllisyys mainitaan, mutta asiaa ei pohdita sen enempää. Maire Heikkinen sentään varottaa lyijypölyn vaarallisuudesta vanhoja maalipintoja poistettaessa. Yhdysvalloissa maalin myrkyllisyys otetaan aika paljon vakavammin. Vähäinen satunnainen lyijyaltistus ei välttämättä aiheuta vakavia oireita, mutta laajempi tai pidempiaikainen altistus lisää riskejä.
Päällemaalaus kapseloi vanhan lyijymaalin, jos uusi maali vaan tarttuu vanhan päälle. Se kuitenkin siirtää ongelmaa eteenpäin. Turvallisempaa olisi testauttaa maalipinta ja jos se sisältää lyijyvalkoista, poistaa osat ja korvata ne uusilla. Lyijyvalkoisella maalatut laudat ja kaikki irronnut maali tulisi hävittää asianmukaisesti myrkyllisenä ongelmajätteenä.
Lyijypitoisen maalin poistamista pidetään vaarallisena toimenpiteenä. Kuumailmapuhaltimen käyttö höyrystää lyijyä ja tuottaa myrkyllisiä kaasuja. Hiomakoneen käyttämistä ei suositella, koska se irrottaa ja levittää väriä jauheena ilmaan. Vaarana on saada lyijypölyä keuhkoihin. Jos lyijyvalkoisella sävytettyä maalipintaa päädytään harjaamaan tai raapimaan puhtaaksi vanhasta maalista, tulisi maalipinta kostuttaa pölyämisen vähentämiseksi
Hengityssuoja ja työhansikkaat ovat tarpeen. Ihokosketuskin voi aiheuttaa ärsytystä, joten peittävä vaatetus on tarpeen. Irtoavaa lyijymaalia ei kannattaisi jättää leviämään pihaan lasten ja lemmikkien löydettäväksi, vaan työalueelle olisi hyvä levittää muovi, johon ainakin suurin osa maalista putoaa. Työn jälkeen on hyvä puhdistaa työkalut, pestä kädet ja kynsien aluset sekä imuroida pinnat. Irtoavaa lyijypigmenttiä on vaarassa kulkeutua sormien kautta ruuansulatukseen.
Rikkipitoinen ilma ja saasteet tummentavat muuten niin kestävän lyijyvalkoisen. Jos Fagerkullassa on käytetty ammattimaalareita, on viereinen valimo saattanut vaikuttaa maalareiden värivalintaan. Pielilautojen pigmentiksi on saattanut valikoitua sinkkivalkoinen, joka kestää saasteita paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö alusmaalauksessa olisi voitu käyttää lyijyvalkoista, kuten Svante Lehtonen alan oppikirjassa esittää. Eikä se tarkoita, etteikö sisämaaleista saattaisi löytyä lyijyvalkoista.
Tervamaali
Tervamaalia olen tehnyt ja käyttänyt koemielessä kuistin istuinpenkin kanteen. Kalevi Järvinen suosittelee sitä myös talon pielilautoihin. Mustanpuhuvan hautatervan käyttö valkoisen maalin sideaineena arveluttaa, mutta alkuun ruskehtava maali vaalenee kuivuessaan melko valkoiseksi.
Kuistin istuinpenkin kansi on sään armoilla. Sade kastelee ja lumi peittää. Sävy on säilynyt ja maali hyvin imeytynyt puupintaan. Syitä maalauksen uusimiseen ei ole, vaikka edellisestä kerrasta on jo reilusti aikaa.
Tervamaali Kalevi Järvisen tapaan
- 6 osaa juoksevaa (hauta)tervaa
- 3 osaa pellavaöljyvernissaa
- 1 osa puutärpättiä
- Väriainetta kunnes saavutetaan haluttu peittävyys
Väri kannattaa sekoitella kaikessa rauhassa sopivaksi. Aluksi kannattaa laittaa vähemmän pigmenttiä. Sitten sitä voi testata maalaamalla pienen pätkän lautaa. Jos sävy jää liian vaaleaksi, lisätään pigmenttiä, kunnes väri vastaa toivottua.
Lähdekirjallisuutta:
Josef Alber (2006) Interaction of color. Revisited and expanded Edition. Yale University Press. Ensimmäinen painos 1963.
Harald Arnkil (2008) Värit havaintojen maailmassa. Taideteollinen korkeakoulu.
Maire Heikkinen (1998): ”Puun pinta” teoksessa Metsä ja puu III – Puun kauneus, toimittanut Eero Paloheimo, Saarijärvi.
J.Järvelä (1952) Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY Porvoo.
Panu Kaila (2000) Kevät toi maalarin. Perinteinen ulkomaalaus. Gummerus Jyväskylä.
Panu Kaila (1997) Talotohtori. Rakentajan pikkujättiläinen. WSOY Porvoo.
Panu Kaila (2000) Museovirasto – korjauskortti 12. Keittomaali.
Panu Kaila (2000). Museovirasto – korjauskortti 13. Öljymaali.
Akke Kumlien (1962) Taidemaalauksen käsikirja. WSOY Porvoo.
Svante lehtonen (1931) Maalaus. 5. painos. Otava
Ralph Meyer (1991) The Artist’s Handbook of Materials & Techniques. 5. painos. Faber & Faber USA.
Vilho Setälä ja Armas Esti (1951) Oma maalarini. Ohjeita jokamiehelle. 3. painos. Otava Helsinki.
Perinteinen hirsitalo, osa 4/5. Maalarimestari Kalevi Järvinen neuvoo perinteisten maalien käytössä.
Perinnemestari. Petroliöljymaali, resepti
Työterveyslaitos – Lyijymyrkytys
United States Environmental Protection Acency. How can I tell if my home contains lead-based paint?
Oman kodin maalari
Vuosisatojen saatossa kestäviksi todetut menetelmät toimivat yhä tänäkin päivänä. Myrkyttömät maalit, jotka eivät sisällä kuin itse lisättyjä aineita, ovat turvallinen valinta, mutta niiden valmistamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja eri materiaalien ymmärrystä. Se ei tarkoita, etteikö kuka tahansa pystyisi niitä valmistamaan tai käyttämään.
Pönttöuuni
Uunissa rätisee palava puu, uunin kylki hehkuu lämpöä. Se tuntuu mukavalta ja kotoisalta, ainakin aluksi. Maaliskuun lopulla, kun lämmityskausi alkaa hiljaa olla lopuillaan, tunne on jonkin verran laimeampi. Se on vuoden kiertoa ja yksi osa vanhassa asumista. Sitten onkin jo aika miettiä, mistä otetaan puut seuraavaa talvea varten.
Ilmaston lämpiäminen pakottaa meidät miettimään omia energiaan liittyviä valintoja. Puulämmitys lisää pienhiukkaspäästöjä, erityisesti jos uunissa poltetaan roskaa tai märkää puuta. Toisaalta, puu voidaan laskea on uusiutuvaksi energian lähteeksi, jos puuta käytetään vähemmän kuin mitä metsät uusiutuvat.
Talo Kuuselantie 19, Karkkila Fagerkulla, valmistunut kesällä 1990
Nelihenkinen perheemme päätyi rakentamaan Karkkilaan aika lailla sattumalta. Asuimme Helsingin Lauttasaaressa, mutta haaveilimme oman talon rakentamisesta. Etsimme tontteja pääkaupunkiseudulta, mutta tonttien laatu ja hintataso eivät sopineet suunnitelmiimme. Laajensimmekin etsintää kauemmas Helsingistä. Ajattelimme, että ratkaisu voisi olla myös pieni paikkakunta, jossa kaikki palvelut olisivat lähellä. Varjopuoleksi muodostuisi toki pitempi työmatka.