Kylä
1930-luvun alun kartasta voi havaita, että Fagerkullan 1920-luvun korttelit olivat tuolloin Karkkilan keskustan tehokkaimmin rakennettu asuinalue. Kun tiedetään, että yhdessä tyyppitalossa oli kuusi asuntoa, on helppo päätellä, että näiden kortteleiden väestötiheys oli aivan toista luokkaa kuin kirkon ympäristön harvassa omakotiasutuksessa. Viimeisten tyyppitalojen valmistuttua Fagerkullasta olikin kehittynyt pieni omavarainen kaupunginosa, josta asukkaiden ei juuri tarvinnut poistua ruukkialueen ulkopuolelle.

Sekä tehtaan patriarkaalinen holhous että asukkaiden samanlainen sosioekonominen
asema edistivät alueen yhtenäiskulttuuria. Työläiskylän tärkeitä toiminnallisia keskuksia
olivat tehtaan rakentamat pakari-, pesutupa- ja saunarakennukset, jotka toivat suurta
helpotusta perheenäitien arkeen. Ne toimivat myös kokoontumispaikkoina, joissa
vaihdettiin kuulumisia, selviteltiin yhteisiä asioita ja puitiin maailman menoa.

Ruoka
Isojen työläisperheiden ruokahuolto oli suurtöistä. Päivän ateriat valmistettiin kotona,
mutta rukiinen ruokaleipä leivottiin tehtaan pakarissa. Nykyiselle museoalueelle vuonna
1919 valmistuneen punatiilisen pakarin toinen leivintupa oli tarkoitettu fagerkullalaisille,
toinen haukkamäkeläisille. Molempien yhteydessä oli pieni hellahuone tehtaan
palkkaamalle hoitajalle, jonka velvollisuuksiin kuului siivous ja uunien lämmitys. Leipää
leivottiin kerran tai korkeintaan kaksi kertaa kuussa riippuen perheen koosta. Leivintuvan
käytöstä perittiin pieni maksu. Varauksen tehnyt perhe toimitti hoitajalle hyvälaatuiset
polttopuut jo edellisenä päivänä. Taikina vietiin leipomispäivän aamuna paikalle
käsirattailla tai kelkalla. Valmiit leivät kuivatettiin leivintuvan kattovartaissa ja säilytettiin
omalla ullakolla.