Alueen ensimmäinen sauna rakennettiin suojeltuun piharakennukseen. Vieraanvarainen isäntäväki jakoi saunavuoroja anteliaasti myös naapureille. Aitokiukaalle piippua muuraamassa Uuno Heinonen hanslankareineen. Matti Koivumäki

Korjaaminen ja rakentaminen

Fagerkullan yksityisomistukseen myytyjen talojen käytännön suojeluprosessi on
kertomus yhdessä oppimisesta. Sen seurauksena varsin kirjavasta
uudisasukasjoukosta kasvoi yhteisö, joka kykeni sopimaan yhteisistä linjauksista
käytännön suojeluratkaisuissa. Niistä tärkeimpiä oli julkisivujen maalaus perinteisellä
punamullalla, alkuperäisten ikkunoiden ja muiden julkisivuosien säilyttävä korjaus
sekä tarpeen vaatiessa ullakon vanhojen kattoikkunoiden hienovarainen
suurentaminen.

Aktiivisin korjauskausi kesti 1980-luvulta 1990-luvulle. Suurin osa talojen uusista
omistajista oli paikallisia. Noin yksi kolmasosa tuli muualta, lähinnä
pääkaupunkiseudulta. Iäkkäimpien asukkaiden tilalle alkoi kuitenkin vähitellen tulla
lisää pääkaupunkiseudun koulutettua väkeä. Nyky-Fagerkullalla onkin vahva
kulttuurikaupunginosan maine.

Yhtenäisen korjausnäkemyksen syntymistä edisti osaltaan myös ruukkialueiden
suojeluun ja kaavoitukseen osallistuneen arkkitehdin asuminen alueella.

Asemakaavan suojelumääräykset

Högforsin ruukki asuntoalueineen on luokiteltu valtioneuvoston hyväksymässä
museoviraston inventoinnissa valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi
kulttuuriympäristöksi. RKY-päätöksessään valtioneuvosto edellyttää, että
”valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot,
kohteiden alueellinen monimuotoisuus ja ajallinen kerroksisuus turvataan maakuntien
suunnittelussa ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa”.

Tyyppitalojen ominaispiirteiden vaaliminen

Fagerkullan punamullan ja puutarhojen sävyttämän työläiskylän katseenvangitsijoita
ovat 1920-luvulla rakennetut tyyppitalot. Ryhdikkäät kuuden perheen työläisasumukset
ovat satavuotisen elinkaarensa aikana ehtineet palvella monien ikäpolvien ja perhekuntien
asuintarpeita ominaislaatuaan menettämättä. Ne muuttuivat kivuttomasti myös viihtyisiksi
nykykodeiksi 1980-luvun suojeluprosessin myötä.

Pihamaiden suojelu

1920-luvulla rakennettujen kortteleiden pihamaat ovat edelleen aitaamattomia,
jollaisiksi ne suunniteltiin lähes sata vuotta sitten. Asukkaiden yhteistyön ansiosta
vanhojen yhteispihojen avoin ilme on jäljellä siitä huolimatta, että ensimmäinen
asemakaava jakoi puutarhat ja talousrakennukset 2-4 tontin alueelle. Myös vuoden 1985
asemakaavassa suojeltu puutarhojen istutusjärjestys on säilynyt suhteellisen hyvin.